Miksi Dobo on niin hyvää liikuntaa

Dobo aloitetaan aina alkulämmittelyllä. Alkulämmittely tehdään kunnolla ja tästä saa helposti rutiinin myös muihin lajeihin, jos se on päässyt unohtumaan. Liikeratojen avauksessa tulee huomioitua koiran fyysinen kunto. Esimerkiksi paljot tokotreenit, kun tekevät koiralle helposti jumeja ollessaan toispuoleista hommaa. Loppujäähdyttely tulee myös tehtyä. Ja kaikki tehdään yhdessä koiran kanssa niin siitäkään ei tule huonoa mieltä – päinvastoin.

Kaikenlainen tosikkomaisuus muuntuu iloiseen nauruun koiran ollessa mukana, vaikka hiki virtaakin lihaskuntoa treenatessa. Saattaisi olla, että se muutoin jäisi välistä ja muuttuisi vaikkapa Viaplayn sarjamaratoniin.
Ryhmätreeneissä muodostuu helposti ihana me-henki, jolloin sosiaalinen hyvinvointikin tulee otettua huomioon.
Syvä lihaksisto, jota muutoin on haastavampaa treenata, se kun aktivoituu vain staattisessa tasapainoilussa ja hitaissa liikkeissä, tulee pidettyä kunnossa ja aktiivisena treenien avulla molemmilla. Ja tämä taas pitää ryhdin kunnossa ja tuen siellä missä pitää. Ja tästä seurauksena pinnalliset lihakset voivat tehdä sitä mitä kuuluu eli tuottaa voimaa. Tästä on iloa niin arkeen kuin muihin harrastuslajeihin
Tasapaino pysyy myös kunnossa, kun lihaksiston ketjut toimivat niin kuin niiden kuuluu ja tasapainoakin tulee vielä erikseenkin vielä treenattua. Ja hyvästä tasapainosta ja kehonhallinnasta ei kenellekään ole haittaa.
Pallon kanssa on myös ihana tehdä venytykset. Niiden avulla venytykset saa tuntumaan, juuri siellä, missä haluaa. Koirakin oppii etsimään itselleen mieluisat asennot.
Hengittäminenkin tulee muistettua ihan eri tavalla kuin muutoin.

Ja koska laji ei ole kilpailulaji kaikki tämä tehdään ilman onnistumisen painetta, puhtaalla ilolla, josta molemmat niin koira kuin ohjaaja nauttivat. Suhde koiran kanssa syvenee entisestään.

Siispä treeni-iloa kaikille!

Kirjoittanut Camilla Leijona